Blogit

Mitä Iso Muu voi opettaa meille?

He sanovat: “Totta kai tarvitsemme muutosta.”

Minä sanon, että tarvitsemme vallankumouksen nyt.

He sanovat: “Normaalia.”

Minä sanon: “Outoa.”

He sanovat: “Hyvä tasapaino.”

Minä sanon: “Luova jännite.”

He sanovat haluavansa työntekijöitä, joilla on “tahraton
menneisyys”.

Minä sanon: “Tahrat ovat tärkeimpiä.”

He sanovat: “Ei virheitä.”

Minä sanon: “Päivä ilman mokia on mennyt päin hemmettiä.”

He sanovat: “Mieti asiaa.”

Minä sanon: “Yritä tehdä se.”

He sanovat: “Suunnittele se.”

Minä sanon: “Kokeile sitä.”

He sanovat: “Radikaalien muutosten tekeminen kestää kymmenen
vuotta.”

Minä sanon: “Radikaalien muutosten tekeminen kestää minuutin.”

He sanovat: “Kaikki eivät voi olla vallankumouksellisia.”

Minä sanon: “Miksi eivät?”

Nämä olivat otteita Seth Godinin toimittamasta kirjasta “Iso muu
- erotu joukosta”. Loistava kirja kaikille muutoksen edistäjille
ja vastustajille!

Ei kategoriaa | Jätä kommentti

Mikä minua liikuttaa?

Tässä KuntoPlussan haastattelu aiheesta “Mikä minua liikuttaa”. Oli hyvinkin mielenkiintoista pysähtyä hetkeksi miettimään omaan (fyysiseen ja psyykkiseen) liikkeeseen liittyviä syntyjä syviä.

Mikä sinua liikuttaa?

Ei kategoriaa | Jätä kommentti

Epäonnistumiset kunniaan – häpeä kuuluu kaikille!

Ennen kuin ryhdyin kirjoittamaan tätä, mietin hetken, miten pahasti voisin epäonnistua kirjoittaessani epäonnistumisista. Kuvittelin, minkälaista häpeää epäonnistuneen kirjoituksen julkaiseminen saisi minussa aikaiseksi – ehkä jopa myötähäpeää lukijoissa! Samassa kuitenkin muistin ja ymmärsin, että koska kirjoitukseni tarkoituksena on ylistää epäonnistumisia, olen itse asiassa varsin onnistunut, jos kirjoitukseni on epäonnistunut. Eli mikäli jo nyt tunnet silmäluomiesi painuvan raskaina kiinni kirjoitukseni lamaannuttavan tylsyyden painosta, kunnia kuuluu minulle!

Sanotaan, että enemmän kuin kuolemaa ihminen pelkää häpeää. Ja juuri tuota kiusallista häpeän tunnetta olemme ehdollistuneet kokemaan epäonnistuessamme jossakin. Eikä siinä ole mitään hävettävää, että koemme niin – se on (suomalais)lajityypillinen ominaisuus. Jonkinlainen (fennoskandinaavinen) kehitysbiologinen reagointitapa siihen, kun ympäristömme ei anna toivottua vastetta toiminnastamme.

Voimme kuitenkin oppia elämään tämän lajityypillisen ominaisuutemme kanssa. Avainsana siihen on altistushoito. Toisin sanoen altistaessamme itsemme häpeälle opimme sietämään sitä paremmin. Ja kun ajatus häpeästä ei tunnu enää yhtä tuskalliselta, uskallamme altistaa itsemme myös epäonnistumisille.

Miksi pitäisi altistaa itsensä epäonnistumisille? Jos kasvua, kehitystä ja mukavuusalueen laajenemista ei lasketa, löydän ainakin yhden hyvän syyn, miksi niin kannattaa tehdä: elämä on pirun paljon hauskempaa! Haastakaamme siis itsemme altistuskuurille – meillä, jos kenellä, on siihen loistavat edellytykset!

Hyviä epäonnistumisia!

p.s 13.10. vietetään ensimmäistä kansallista epäonnistumisen päivää. Löydät aiheesta lisätietoa myös täältä.

Ei kategoriaa | 1 kommentti